Rakkaus ei tee meistä ajatustenlukijoita. Emme voi varmasti tietää, mitä toisen mielessä liikkuu, ellemme kysy tai hän kerro siitä meille.

Jokaisen parisuhteessa olevan pitää ottaa vastuu omasta osuudestaan eli siitä, että ilmaisee itseään selkeästi, avaa suunsa, puhuu ääneen tarpeistaan ja toiveistaan. Ja vastuu myös siitä, että kyselee puolisoltaan hänen ajatuksistaan, varmistaa ymmärtääkö oikein, kysyy ihan suoraan, kuuntelee.

Pariterapiasta voi olla paljonkin apua, mutta terapeutti ei tietenkään voi tehdä työtä parin puolesta.

Terapiaan ei tarvitse tulla täydellisen motivoituneena tai valmiiksi muuttuneena. Riittää, että on jonkinlaista halua ymmärtää itseään, kumppania ja omaa osuutta parisuhteen tilanteessa – ja halua kokeilla jotain uutta.

Erossa on erilaisia vaiheita, ne voivat tulla eri järjestyksessä ja olla limittäin ja lomittain yhtä aikaa meneillään. Ei ole oikeaa ja väärää tapaa tai järjestystä, ei tiettyä aikamäärettä milloin eron käsittely tulisi ”suorittaa”.

Kaikki suhteet eivät kuitenkaan pääty pettämiseen. Vaikka luottamus rikkoutuu syvästi, sitä on joskus mahdollista rakentaa uudelleen – hitaasti ja pala palalta. Se vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea aitoa halua kohdata tapahtunut.

Tunteista puhuminen tai niiden jakaminen on monelle aidosti vaikeaa. Useimmat meistä eivät ole saaneet lapsuudessaan mallia siitä, miten tunteista puhutaan tai miten niitä jaetaan turvallisesti. On hyvin vaikeaa puhua tunteistaan, jos niille ei ole sanoja.

Kun parisuhteessa on ongelmia, uskallatko kääntää katseen myös itseesi? Tunnistatko oman osuutesi suhteen dynamiikassa – vai huomaatko helposti ajattelevasi, että kumppanin pitäisi muuttua?

Eron pohdinta voi olla yksi elämän vaikeimmista pohdinnoista, ja eropäätöksen tekeminen usein myös pitkä prosessi. Kysymykseen ”pitääkö erota vai ei” on kuitenkin vaikeaa ulkopuolisena antaa vastauksia. Itse sanoisin, että muutama selkeä vastaus tähän kyllä on.

Olen miettinyt viime päivinä paljon sisäistä turvaa, lukenut ja kuunnellut viisaita ihmisiä ja viisaita sanoja siitä, mitä sisäinen turvallisuus voi tarkoittaa ja miten sitä voisi pyrkiä itsessään lisäämään. Oma syvempi tutkimusmatka tähän teemaan on vielä aivan kesken, eikä se matka varmaan koskaan päätepisteeseen tai maaliin tule. Koska emme me ihmiset valmiiksi ihmisiksi tule, vaikka kuinka yrittäisimme itseämme kehittää ja asioita oppia. Olemme aina keskeneräisiä ja epätäydellisiä. Ihan jokainen meistä.

Moni kokee myös yhteiskunnan vaativana: pitäisi pärjätä töissä ja kotona, olla läsnäoleva vanhempi, liikkua, palautua, hoitaa ihmissuhteita ja pitää arki hallinnassa. Mutta kun pysähdymme hetkeksi kysymään, kuka tai mikä tämä vaativa yhteiskunta oikeastaan on, vastaus on: me ihmiset itse. Yhteiskunta rakentuu meidän ihmisten omista odotuksista, uskomuksista ja sisäisistä vaatimuksista.

Ensimmäinen joulu eron jälkeen voi ahdistaa ja pelottaa jo viikkoja etukäteen. Miten selviän tuosta ajasta ilman kumppania – tai lapsista erillään? Miten kestän olla yksin ja ilman kaikkia niitä perinteitä, joita meillä perheenä on ollut? Miten voin katsoa somesta kaikkien muiden joulunvieton idylliä? Miten selviän hajoamatta?

Pelkkä sana ”anteeksi” ei vielä itsessään korjaa mitään. Jos olet toiminut väärin kumppaniasi kohtaan ja pyydät anteeksi vain toivoen, että asia unohtuisi pian, sanat menettävät merkityksensä. Lauseet kuten “turha tässä enää on velloa”, “tehty mikä tehty”, “vieläkö tästä pitää puhua” tai “voidaanko jo katsoa eteenpäin ja unohtaa menneet” eivät rakenna yhteyttä – ne katkaisevat sen. Tällaisilla kommenteilla ihminen pyrkii usein suojaamaan itseään omalta syyllisyydeltään, mutta samalla hän ohittaa ja mitätöi kumppaninsa surun, pettymyksen ja tapahtuneen merkityksen.

Turvallisessa ja hyvinvoivassa parisuhteessa on kaksi peruspilaria: tunneyhteys ja emotionaalinen turva. Ne tarkoittavat tunnetta siitä, että uskaltaa jakaa ajatuksiaan ja tunteitaan kumppanin kanssa pelkäämättä hänen reaktiotaan.

Ero on aina jonkin päättymistä – ja samalla mahdollisuus johonkin uuteen. Moni haluaisi selvitä erosta nopeasti, olla vain ajattelematta sitä ja jatkaa eteenpäin. Todellisuudessa käsittelemätön ero kulkee mukana näkymättömänä taakkana ja voi vaikuttaa elämään vielä vuosienkin päästä.

Mikä on Suomalainen eroseminaari?

Eroseminaari on vertaistukiryhmä, tutkittu ja vakiintunut eroauttamisen menetelmä, joka tarjoaa vertaistukea, ymmärrystä ja uudenlaisia oivalluksia elämänmuutoksen keskelle. Ryhmässä ei vain “selviydytä”, vaan opitaan katsomaan itseä ja elämää uudesta näkökulmasta – rohkeasti ja rehellisesti.

Minun missioni terapeuttina on auttaa ihmisiä kohti parempia parisuhteita – tai parempia eroja. Ajattelen niin, että isoistakin ongelmista ja vaikeista tilanteista parisuhteissa voidaan päästä läpi ja eteenpäin, jos molemmilla on aito halu ja motivaatio tehdä asian eteen työtä

Uupumus -sanasta tulee yleensä ensimmäisenä mieleen työuupumus, mutta myös parisuhde voi uuvuttaa ihmisen. Sekä työuupumuksessa, että parisuhdeuupumuksessa on oikeastaan kyse samasta ydinongelmasta: omat tarpeet ja toiveet eivät tule riittävällä tavalla kuulluksi ja kohdatuksi.

Kommunikoiminen on toki helppoa ja mukavaa silloin, kun aiheet ovat kivoja tai ollaan samaa mieltä. Haasteet astuvat kuvioon siinä kohtaa, kun ollaan eri mieltä asiasta tai aihe ylipäänsä on vaikea – eli toisin sanoen aiheuttaa vaikeita tunteita itsellä tai toisella. Erilaiset vaikeat tunteet (esimerkiksi pettymys, suru, viha, häpeä) ja niiden sietämisen vaikeus tekee tilanteesta usein tukalan

Ihmisen syvä perustarve on tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on, kokea olevansa tärkeä jollekin ja luottaa siihen, että toinen ei hylkää. Tästä ydintarpeesta, tai oikeastaan sen uhattuna olemisesta, kumpuaa monet arkiset riidat ja konfliktit.

Oletko koskaan huomannut tulkinneesi toisen ihmisen eleitä, ilmeitä tai sanoja väärin? Tai onko sinusta joskus tehty oletuksia, jotka eivät pidä paikkaansa? Ehkä joku on kuvitellut tietävänsä, mitä ajattelet, vaikkei ole koskaan kysynyt.

Moni kuvaa arkeaan kiireiseksi: on työkiireitä ja sen jälkeen kiire jatkuu kotona, on kaikenlaisia kotihommia ja lasten kuskaamista, omia menoja ja paljon erilaisia aikatauluja. Ei ehdi pysähtymään. Pysähtyminen kuulostaa monille jotenkin turhalta tai itsekkäältä. Joskus joku sanoo, että pysähtyminen pelottaa, koska entä jos en pääsekään enää takaisin vauhtiin? Eikä moni kyllä osaa nähdä pysähtymiselle mitään varsinaista tarvettakaan – miksi pitäisi muka pysähtyä, mitä hyötyä siitä nyt on?